Päätimme jäädä Montezumaan vielä toiseksi yöksi, koska emme oikeastaan tienneet, miten pääsisimme pois täältä. Rannikon kiertäminen olisi ilmeisesti niin opaskirjan kuin paikallistenkin mielestä melkoinen taistelu luonnonvoimia vastaan – ohjelmassa olisi ainakin viiden joko polven tai vyötärön syvyisen joen ylitys. Sateet ovat tänä vuonna jatkuneet melko pitkään, ja jokien kerrottiin virtaavan edelleen vuolaana, vaikka joulukuu onkin periaatteessa jo kuivaa kautta.
Leka näki silmissään itsensä kahlaamassa joen läpi pyörän peräkärry päänsä päällä kuin muinaiset tutkimusmatkailijat ikään, siinä missä Kaisa ja Lina taas arvelivat virran kiskaisevan meidät mennessään merelle asti (jossa hait odottaisivat kidat ammollaan).
Paluu samaa, raskasta tietä takaisin Paqueraan ei inspiroinut ketään matkalaisista. Ei myöskään pyörien pakkaaminen autoon ja kuljettaminen Samaraan – pyöräilemäänhän tänne oli tultu eikä istumaan autossa! Leka tiedusteli myös, voisiko joku kuljettaa meidät Samaraan vesiteitse, useampi yritys kun mainosti venetaksia Jacon rannikkokaupunkiin. Kaikki pyörittelivät kuitenkin päätään: matka olisi liian vaarallinen pienille veneille, koska siinä jouduttaisiin kulkemaan pitkä pätkä Tyynen meren rannikkoa, jossa ei ole saaren saarea suojana.
Lopulta keksimme myöhäisen aamiaisen äärellä idean: pyydetään venettä kuljettamaan meidät Curuun, pikku kylään Paqueran lähellä! Siten välttäisimme sekä tuskallisen takaisin pyöräilyn että henkiinjäämistaistelun erämaassa, ja pääsisimme kiertämään Samaraan parempia teitä pitkin. Tämä sopi myös veneyrittäjälle, ja siispä aamulla olisi edessä toinen venematka, joka tällä kertaa toivottavasti ei veisi meitä umpikujaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti