Päivä 12. Madhuvan

Toinen Lekan renkaista oli mystisesti tyhjentynyt - tai ei niinkään mystisesti, vaan isosta reiästä. Renkaat ovat kummia kapineita - välillä ne kestävät tuhansia kilometrejä, välillä taas hajoavat muutaman päivän polkemisen jälkeen, niin kuin tässä tapauksessa. Sisärengas on nyt paikattu ja ulkorengas vaihdettu (reikä oli sen verran valtava) ja huomenna polkaisemme taas liikkeelle. Seuraava kohteemme on Arenal-tulivuori, ja edessä olevat mäet vähän huolestuttavat matkalaisia - vuoret kun yleensä ovat jonkinlaisen ylämäen päässä. Tämä vuori voi lisäksi parhaassa (tai pahimmassa) tapauksessa sylkäistä laavaakin, joka tietysti nostaisi tehokkaasti pyöräilymotivaatiota. Raportoimme lisää lähipäivinä!

Päivä 11. Playa Islita

Perheen epäonniset kohtaamiset Tyynenmeren kanssa jatkuvat: Lekan äärimmäisen hieno punavalkoinen De Rosan pyöräilylippis katosi valtavan aallon uumeniin. Tämän jälkeen Leka sai lainata Kaisan lippiksen frisbeeottelua varten vain vannottuaan pyhästi, ettei enää menisi veteen hattu päässä. Muuten uimaretki pienelle ja rauhalliselle Playa Islitan rannalle oli oikein onnistunut!

Kevyt olo

Pyöräily ilman kärryä on tunnetusti kuin villivarsalla ratsastusta. Onneksi mäet vähän hidastavat tahtia.

Päivä 10. Madhuvan

Pyöräilyvaatteet alkavat tuoksua hiukan paremmalta käytyään pyykkikoneessa ja roikuttuaan narulla auringossa ja tuulessa. Itse olemme nukkuneet hyvin raikkaassa vuoristoilmassa, mutta nähneet villejä unia lentokoneista, ulkoavaruuden asukkaista ja koirista. Ehkä alkumatkan ponnistukset ja jännitys nyt purkautuvat, ja aivot keräävät voimia uusia seikkailuja varten?

Nelijalkaisia asukkaita

Myönnettäköön, että paikalliset apinat ovat olleet meille liian nopeita ja nämä veijarit kuvattiin jo aikaisemmin Curussa, mutta kaikki muut nelijalkaiset otukset asuvat täällä vakituisesti.

Kiville kyytiä

Riisi ja pavut maistuvat paremmalta, jos niiden seassa ei ole kiviä ja roskia – ja ruokailijoiden hampaatkin pysyvät ehjinä. Molempia kuluu melkoisia määriä, kun kymmenen ihmistä on ruokittava kolme kertaa päivässä, joten näppärille sormille riittää työtä.

Erilainen kookosrouhepakkaus

Oletko käyttänyt joskus ruuanlaitossa kookosrouhetta? Olitko sitä ennen leikannut veitsellä pois kookospähkinän paksun pehmeän kuoren, kaatanut maidon kulhoon, grillannut pähkinää tulella, rikkonut sen heittämällä sen maahan, irroittanut valkoisen kookoksen kovasta kuoresta ja raastanut sen? Kuulemamme mukaan costaricalaiset käyttävät yleensä kookoksesta vain maidon – ehkä edellämainittu prosessi on heidänkin mielestään melko työläs...

Maitoa, kermaa, voita, jugurttia, piimää, smetanaa...

Taitavan lypsäjän sormissa maitolitra suihkuaa ämpärin pohjalle reilussa minuutissa. Tämä rouva sai vasikan viimeksi syksyllä 2010, ja antaa edelleen maitoa noin kahdeksan litraa päivässä. Maidontuotanto jatkunee vielä noin vuoden, jonka jälkeen hän pääsee viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä vuorenrinteellä – luostarin lehmiä ei lastata teurastamon autoon, vaikka ne eivät enää vasikoisi.

Päivä 9. Madhuvan

Makoisan lounaan jälkeen Kaisa kysyi, olivatko jotkut ainekset mahdollisesti peräisin luostarin omasta puutarhasta. ”Kyllä, kaikki!” Kaupunkilaiselle on aina yhtä kiehtovaa, että maito tulee keittiöön ämpärissä eikä tölkissä, kookosmaito pähkinässä eikä säilykepurkissa ja vihannekset multaisessa kourassa eikä muovipussissa.

Where exactly are we now?

If you go to Google Maps and type in Madhuvan, Costa Rica, you can see a dot in the mountains between Nicoya and Playa Samara. It might look like there isn't a road leading to the dot, but we can now happily state that there indeed is one, and bicycles can be pedaled, or pushed, or dragged through it to reach a small Hindu monastery. Students of bhakti yoga teacher Swami B.V. Tripurari live in Madhuvan together with three horses, five cows, two dogs, one cat and a large amount of lizards and monkeys. The monastery is nearly self-sufficient, as the organic gardens are giving ample crops of beans, rice, vegetables and fruit. This far they haven't been able to grow all their spices, but we're confident that in the future they'll do that, too. The days are filled with practical work in the kitchen, cow pen and gardens, as well as spiritual practise. We'll be staying here for a few days and gathering more strength for the upcoming days of cycling, but please stay tuned for more updates about life in the jungle!

Pölyä, hikeä ja jälleennäkemisen iloa

Tällä kertaa pölyävä hiekka ja isot mäet eivät tulleet meille yllätyksenä, sillä Kaisa ja Christoffer olivat vierailleet tämän pikkutien päässä aikaisemminkin. Nicoyan ja Playa Samaran välisen tien puolivälissä on Belenin kylä, josta kääntyy pikkuinen hiekkatie kohti Las Juntasin kylää. Useita hillittömän jyrkkiä mäkiä noustuaan ja laskeuduttuaan (Saimme muutamassa tiukassa kohdassa jopa työntöapua Bobeillemme paikalliselta pyöräilijältä, joka ymmärsi tuskastumisemme!) matkalaisen on osattava kääntyä oikeasta merkitsemättömästä risteyksestä sivutielle, joka tuntuu nousevan hänen eteensä melkein pystysuorana. Matkalainen tuijottaa tietä suu auki ja ajattelee, että kyseessä täytyy olla vitsi, eihän tuota voi kukaan kiivetä ylös ilman vuorikiipeilijän varusteita! Mutta jos hän varautuu useammalla vesipullolla ja jaksaa äärimmäisen hitaasti raahautua koko pitkän mäen ylös, odottaa häntä ylhäällä vuorenhuipulla Mahduvan-niminen hinduluostari. Ja arvatkaapas, olivatko luostarin asukkaat äimistyneitä, kun kolme suomalaista yllätysvierasta rullasivat pihaan? Jälleennäkemisen hetki oli niin täynnä hikeä, riemua ja hämmästystä, että kameroita ei ehditty ottaa esiin, mutta kaikki osapuolet olivat hyvin, hyvin, iloisia.

Fillariparatiisi

Mitä tässä enää turhaan rutisemaan, tie Nicoyasta Tyynenmeren rannikolle päin on kuin luotu pyöräilyä varten!

Päivä 8. Nicoya-Belen-Madhuvan

Pyörämatkan pituus: Noin 20 kilometriä Sää: Aurinkoista Tie: Beleniin asti hyvä asvalttitie, joka kulki leppoisten kylien läpi, loppumatka hiekkaa Maasto: Beleniin asti vain muutama tiukempi mäki, loppumatka melkein pelkkää talutusta

Sometimes it's almost too easy

After all the sweaty hills of yesterday we were constantly waiting for the road to take a sharp turn towards the mountains and the slow, tedious pushing to begin, but miraculously the beautiful, low pastures and fields continued all day long and the kilometers just flew by. We saw some trees that we thought might be coffee, some that we thought might be bananas, and some that we thought might be oranges. A large, striped lizard ran accross the road, a real cowboy galloped on a cute horse with brown spots and an oxcart traveled slowly on the roadside. Such gorgeous and exciting views, and so much easier to enjoy them when you're pedaling instead of walking!

Ruoka- ja muitakin ostoksia

Pysähdyimme marketin eteen nauttimaan välipalaa varjoisalla penkillä ja seurailemaan jouluostoksia tekeviä kansalaisia. Häiriintyneen näköiset vauvanuket jäivät meiltä ostamatta, mutta ainakin yhden naisen näimme pakkaavan sellaisen laukkuunsa. Ilahduttavan moni oli tullut kauppareissulle pyörällä, vaikka suuret autotkin tuntuvat olevan täällä suosittuja.

Uusia jouluperinteitä

Kiinalaista ruokaa? Maaseudulla Costa Ricassa? Jouluaattona? Paavin televisioidun ja espanjaksi dubatun joulusaarnan säestyksellä? No mikä ettei!

Erilaisia ajoneuvoja

Ensin luulimme, että tiellä oli traktori. Sitten luulimme, että joku paimensi siinä lehmiä. Sitten luulimme näkevämme hevoskärryt. Mutta sitten saimme vihdoinkin hitaasti liikkuvan matkalaisen kiinni ja se oli ihan oikea härkävankkuri! Tietysti sulassa sovussa autoliikenteen kanssa, Costa Ricassa kun ollaan.

74 lyhyttä kilometriä

Edellispäivän masentavan lyhyen ajomatkan jälkeen ei kukaan meistä uskonut tosissaan, että pääsisimme yhdessä päivässä Nicoyaan. Erityisesti, kun Leka oli kaiken rasituksen ja kuumuden seurauksena aloittanut aamunsa oksentamalla ja Kaisankin vatsassa tuntui outoa nipistelyä. Kartassa taas näkyi tiukkoja mutkia, jotka yleensä ovat merkki kovasta kiipemisestä, sekä samantapaisia korkeuskäyrien ylityksiä kuin edellisenä päivänä. Olimme siis valmistautuneet ylittämään vuoria ja nielemään pölyä, mutta tie onnistui taas yllättämään meidät. Se kiemurteli leppoisasti alavaa rannikkoa myötäillen vuorten jäädessä vain komeiksi maisemiksi, emmekä huomanneet Porvoo-Helsinki-tietä kummempia korkeuseroja. Lämpötila kohosi huimiin lukemiin, mutta tällä kertaa etenimme niin hyvää vauhtia, että keskipäivän aikaan pystyimme hemmottelemaan itseämme kelpo siestalla ihanan suuren puun varjossa. Haasteena täällä on päästä illalla perille ennen auringonlaskua, koska valaisemattomilla teillä pilkkopimeässä pyöräily tuntuu hiukan liian vaaralliselta. Suomen kesässä ei haittaa, vaikka pyöräilypäivä venähtäisi myöhään iltaan, mutta täällä pimeys laskeutuu jo kuuden maissa. Poljimme siis jännittyneitä kohti Nicoyaa toivoen vimmatusti, ettei loppumatka kulkisi valtavan vuoren yli, ja helpotus oli valtava nähdessämme kaupungin avautuvan eteemme viideltä. Päätimme yksimielisesti hemmotella itseämme ilmastoidulla hotellihuoneella (36 dollarin erittäin edulliseen hintaan) huiman pyöräilypäivän – ja joulunkin – kunniaksi.