Logiikka sanoo, että mitä suurempi tien numero on kartalla, sitä pienempi tie on kyseessä. Kaikkihan tuntevat Suomessa nelostien raskaan liikenteen ja kaksi- ja kolminumeroisten teiden leppoisamman tunnelman. Mutta nyt ei ollakaan Suomessa, ja valitessamme tien numero 27 tulimme valinneeksi huomattavasti kovemmin liikennöidyn reitin kuin kymmenen kilometrin päässä kulkeva tie numero 3.
Kova liikenne ei sinänsä ole ongelma, jos autoilijat antavat tietä pyöräilijälle ja pientareella on tilaa väistää leveimpiä rekkoja. Tien numero 27 pientareet olivat pyöräilijän unelma: yli metrin levyiset ja upouutta, sileää asvalttia. Ongelma oli vain se, että upouusi asvaltti oli rahoitettu, ja rahoitettiin edelleen, tietulleilla, ja tulliasemien edessä oli kyltti, jossa yksiselitteisesti kiellettiin pyöräily.
Suomessa (ja monissa muissa EU-maissa) kielto on yksiselitteisesti kielto, ja moottoritiellä pyöräily johtaa rajuihin protesteihin autoilijoilta sekä mahdollisesti hankaluuksiin virkavallan kanssa. Mutta Costa Ricassa moottoritiellä on korkeintaan 80 kilometrin nopeusrajoitus, sen pientareella laiduntaa vuohia, ja tietullivirkailija päästi meidät menemään puomin ohi kehottaen vain meitä olemaan varovaisia.
Huristelimme hyvää vauhtia leveää piennarta pitkin, vilkuttaen iloisesti kahden muun tulliaseman virkailijoille, ja totesimme, että Porvoon vanhan tien reunaa polkeminen tuntuu paikoitellen vaarallisemmalta kuin tämä väylä. Täällä kuin autoilijat eivät jääräpäisesti pidä kiinni oikeudestaan ajaa joka hetki maksiminopeutta keskellä kaistaa, vaan ovat varsin joustavasti valmiita väistämään niin pyöräilijää kuin jyrkkään mäkeen juuttunutta rekkaakin. Yhtään holtitonta ohitusta emme nähneet, ja meille tööttäiltiin vain leveän hymyn ja iloisten vilkutusten säestämänä. Ei autoilunkaan tarvitse olla niin kuolemanvakavaa touhua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti