Edellispäivän masentavan lyhyen ajomatkan jälkeen ei kukaan meistä uskonut tosissaan, että pääsisimme yhdessä päivässä Nicoyaan. Erityisesti, kun Leka oli kaiken rasituksen ja kuumuden seurauksena aloittanut aamunsa oksentamalla ja Kaisankin vatsassa tuntui outoa nipistelyä. Kartassa taas näkyi tiukkoja mutkia, jotka yleensä ovat merkki kovasta kiipemisestä, sekä samantapaisia korkeuskäyrien ylityksiä kuin edellisenä päivänä.
Olimme siis valmistautuneet ylittämään vuoria ja nielemään pölyä, mutta tie onnistui taas yllättämään meidät. Se kiemurteli leppoisasti alavaa rannikkoa myötäillen vuorten jäädessä vain komeiksi maisemiksi, emmekä huomanneet Porvoo-Helsinki-tietä kummempia korkeuseroja. Lämpötila kohosi huimiin lukemiin, mutta tällä kertaa etenimme niin hyvää vauhtia, että keskipäivän aikaan pystyimme hemmottelemaan itseämme kelpo siestalla ihanan suuren puun varjossa.
Haasteena täällä on päästä illalla perille ennen auringonlaskua, koska valaisemattomilla teillä pilkkopimeässä pyöräily tuntuu hiukan liian vaaralliselta. Suomen kesässä ei haittaa, vaikka pyöräilypäivä venähtäisi myöhään iltaan, mutta täällä pimeys laskeutuu jo kuuden maissa. Poljimme siis jännittyneitä kohti Nicoyaa toivoen vimmatusti, ettei loppumatka kulkisi valtavan vuoren yli, ja helpotus oli valtava nähdessämme kaupungin avautuvan eteemme viideltä. Päätimme yksimielisesti hemmotella itseämme ilmastoidulla hotellihuoneella (36 dollarin erittäin edulliseen hintaan) huiman pyöräilypäivän – ja joulunkin – kunniaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti